Maailmankauppa Elimu

Lisko

Ajattele globaalisti, toimi paikallisesti!

Rovaniemen kehitysmaayhdistys Elimun perustamiskokousta vietettiin Ounasvaaran majalla 1987. Elimun pääsiallinen toimintamuoto on alusta asti ollut maailmankaupan ylläpito, mutta toimintaan on mahtunut monenlaista muutakin - koulutusta, tapahtumien järjestelyä paikkakunnan muiden yhdistysten kanssa ja useita keräystempauksia.

Nykyisin yhdistyksessä on nelisenkymmentä jäsentä joista aktiiveja on hieman alle kymmenen. Aktiivit hoitavat yhdistyksen paperiasiat, järjestelevät myyjäkoulutusta ja toimivat vapaaehtoismyyjinä kaupalla ja muissa tilaisuuksissa. Elimu pyrkii tekemään läheistä yhteistyötä eri järjestöjen kanssa. Muun muassa jo neljänä vuotena järjestetty Mahdollisuuksien Tori on toteutettu yhteistyössä Lapin yliopiston ylioppilaskunnan Kehy-jaoston ja muiden paikallisten yhdistysten voimin.

Jos käytännönläheinen järjestötoiminta tasa-arvoisemman maailman puolesta kiinnostaa sinua niin älä epäröi tulla mukaan Elimun toimintaan.